KaDyn pukutyyliä!

In Miesten puvut, yhteistyö by Harri Pii

Paikallisten urheiluseurojen tukeminen osaltamme jatkuu, sillä tänä keväänä olemme sopineet yhteistyöstä myös jyväskyläläisen futsal-seuran, Kampuksen Dynamo ry:n eli KaDyn kanssa, joka kuuluu lajin ehdottomaan eliittiin. Alkaneen yhteistyön kunniaksi seuran edustusjoukkueesta saapui meille kova kolmikko stailattavaksi, esittelemään tulevan kevään ja kesän pukumuotia. Kuvauspäivästä kokosimme teille, arvoisat blogimme lukijat, tietenkin liudan inspiroivia kuvia, olkaa hyvät! Tämänkertaisessa postauksessa haluamme tyylikkäiden kuvien lisäksi myös hieman avartaa seuran sekä lajin tietoisuutta, joten kokosimme niistä teille pienen infopaketin.

Iso kiitos joukkueen päävalmentajalle Vasko Vujovicille, KaDy-ikonille Mikko Kytölälle sekä joukkueen nuorempaa sukupolvea edustavalle Jani Korpelalle, upeasta heittäytymisestä kameran edessä.

Aaron’sin pukuja KaDyn tyyliin.

Aaron’s ja KaDy ovat lyöneet kättä päälle yhteistyön merkiksi.

KaDy kultajahdissa

Kampuksen Dynamo ry eli Kady on perustettu vuonna 1995. Seuraan kuuluvat Futsal-Liigassa pelaava edustusjoukkue, U21-poikajoukkue, naisten joukkue, KaDy II, KaDy III, B-tytöt ja 06-pojat. Edustusjoukkue on pelannut Liigassa jo vuodesta 2009 lähtien, sijoittuen useana vuonna peräkkäin Liigan kärkisijoille. KaDy:n opiskelijajoukkue on myös saavuttanut menestystä kahmimalla Suomen mestaruuksia vuosina 2010-2013 sekä edustanut Suomea kovatasoisissa opiskelijoiden EM-kisoissa.

Tänä keväänä KaDylla on mahdollisuus kirkastaa viime vuotiset hopeamitalit niihin kaikista kirkkaimpiin, sillä myös tällä kaudella joukkue taisteli tiensä upeasti finaaleihin; finaalipelit akaalaista Leijona Futsalia vastaan alkavat tänään 23.4.2018 Jyväskylän Monnarilla klo: 18.25. Ottelu näytetään myös suorana lähetyksenä Yle TV2 -kanavalla. Mestaruuspokaalin kohtalo ratkeaa kolmella voitolla. Finaalisarjan ennakkotunnelmia sekä tiedot tulevista otteluista ja lipunmyynnistä löytyvät KaDyn kotisivuilta, tämän linkin takaa.

Mikä futsal?

Futsal on jalkapalloa muistuttava palloilulaji, joka on saanut alkunsa 1930-luvulla Uruguayssa, Juan Carlos Cerianin toimesta. FIFA:n mukaan futsalia pelaa 25 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa, 130 eri maassa, lajin ollen erityisen suosittu Brasiliassa, Espanjassa, Italiassa, Japanissa sekä Venäjälällä. Harva ehkä tietää, että useat jalkapallon suurimmat tähdet, esimerkiksi Ronaldinho, Ronaldo, Zico, Sócrates ja Romario, ovat aloittaneet uransa futsalin parissa.

Futsalia pelataan laajasti kansainvälisellä tasolla; joka neljäs vuosi FIFA sekä AMF järjestävät tahoillaan futsalin maailmanmestaruuskilpailut, lisäksi vuosittain ratkotaan mm. eri maanosien, maiden sekä seurajoukkuekilpailujen mestaruuksia. Lajina futsal saapui Suomeen 1980-luvulla, mutta virallinen seuratoiminta alkoi vasta vuonna 1994. Vuodesta 1996 lähtien Palloliitto otti lajin mukaan toimintaansa.

Futsalia pelataan yleensä sisätiloissa urheiluhalleissa, kovapintaisella kentällä. Futsalissa molemmilta joukkueilta on kentällä viisi pelaajaa eli maalivahti  + neljä kenttäpelaajaa. Futsalpallo on jalkapalloa pienempi ja vähemmän pomppivampi. Muutoin jalkapallon ja futsalin säännöt muistuttavat paljon toisiaan, mutta suurimpana eroavaisuutena on futsalin tehokas peliaika, rajoittamattomat vaihdot, kumuloituvat virheet, maaliheitot sekä rajapotkut. Lajissa menestyminen vaatii erityisesti taitoa ja tekniikkaa, sillä pelikenttä on jalkapallokenttää selkeästi pienempi.

Loista puvussa!

Seuraavaksi paikalliset futsal-tähtemme näyttävät mallia, kuinka kevät tuo myös pukumuotiin kaivattua väriä ja pirteyttä. Puku saa rohkeasti ilmentää kantajansa persoonaa ja eri värit sekä kuosit, mm. kukka, raita ja pilkku ovat pop, ja niitä on helppo lisäillä asusteiden muodossa muutoin klassisen tyylikkääseen pukukokonaisuuteen. Pukukankaat usein myös vaalenevat ja kirkastuvat kesää kohti mentäessä.

Tyylikkäitä pukumiehiä aurinkoisella Harry´sin terassilla.

Korkealuokkaiset luonnonmateriaalit eli villa, puuvilla ja silkki ovat ympäri vuoden miellyttävän pukeutumisen ja tyylikkään pukumuodin avainasioita, sillä ethän halua hikoilla ja tuskailla hiostavien, huonosti hengittävien tekokuitukankaiden alla. Laadukas puku on myös leikkaukseltaan istuva ja muokattu kantajalleen just eikä melkein sopivaksi. Laadukkaaseen ja klassisen tyylikkääseen pukuun kannattaa aina panostaa, sillä erilaisilla asusteilla varustettuna kokonaisuus toimii sesongista ja vuodenajasta – sekä tilaisuudesta toiseen.

Seuraavaksi KaDyn Vasko, Mikko ja Jani näyttävätkin mallia, kuinka pelkästään asusteita vaihtamalla voidaan luoda kaksi täysin erilaista pukulookia.

VASKON PUKULOOK Nro 1

Vaskon ensimmäinen pukulook on tyylikkään charmantti kokonaisuus! Hienostuneen sininen puku on Erla Of Swedenin ja 100% villaa, musta liivi Matex, valkoinen kauluspaita Stenströms, silkkisolmio ja -taskuliina Amanda Christensen, mustat nahkakengät Sand.

Tummansinistä ja mustaa raikastettuna valkoisella, punaisella ja kukkakuosilla -toimii!

Nro 2

Vaskon toisessa pukulookissa asusteina kullankeltainen pilkkukuosinen Amanda Christensenin silkkisolmio ja valkoinen taskuliina. Stetsonin Panamahattu tuo hienostunutta kesäfiilistä!

Tyylikäs pukulook kesäisillä väreillä!

MIKON PUKULOOK Nro 1

Mikon ensimmäinen pukulook on klassinen kokonaisuus trendikkäillä asusteilla! Hienostuneen harmaa puku on Cavalieren ja 100% villaa, valkoinen kauluspaita Stenströms, solmio ja taskuliina Amanda Christensen, ruskeat nahkakengät PBO.

Pilkku ja kukka on pop!

Nro 2

Mikon toisessa pukulookissa asusteet tuovat elegantin ja hienostuneen fiiliksen – sekä ripauksen mennyttä aikaa! Tummansininen rusetti ja liivi Matex, pilkkukuosinen taskuliina Amanda Christensen, tummanharmaa kesähattu Stetson.

Tyylikäs ja elegantti kokonaisuus, joka kerää ihailevia katseita.

JANIN PUKULOOK Nro 1

Janin ensimmäinen pukulook on keväisen raikas yhdistelmä vaaleita sävyjä ja ruskeaa nahkaa. Vaaleanharmaa puku on Oscar Jacobsonin ja 100% villaa, valkoinen paita Stenströms, hienostuneet liivi, solmio ja taskuliina Matex, kengät Playboy.

Todella hienostunut ja raikas pukulook, joka sopii valoisiin kesäjuhliin!

Nro 2

Janin toinen pukulook on leikkisän trendikäs, joka sopii keväisten värien ystäville. Solmio on vaihtunut Matexin pinkkiin silkkirusettiin ja Stetsonin vaaleansinisävyinen kesähattu tuo asuun ripauksen aurinkoa.

Vaaleanharmaa, valkoinen, vaaleanpunainen ja vaaleansininen on todella herkullinen väriyhdistelmä!

Tervetuloa uudet sekä vanhat asiakkaamme tutustumaan liikkeemme laadukkaisiin pukuihin sekä sesongin uutuuksiin. Meiltä löydät aina palvelevan henkilökunnan sekä vaatturipalvelut ammattitaidolla; teemme kaikki tarvittavat muokkaukset omassa ompelimossamme! Asiakkaidemme tyytyväisyys on meille kunnia-asia!

Aaron’s toivottaa KaDylle onnea ja menestystä tuleviin finaalipeleihin! Nähdäänkö Sinut tänään Monnarilla? Klikkaa seuran kotisivuille, osta lippu paikan päälle ja saavu nauttimaan finaalihumusta sekä huipputasoisesta futsalista!