Kiitos postauksen upeista kuvista Pasi Hakala/Studio Varjo.
Palatkaamme vielä kerran elokuun viimeiseen viikonloppuun, jolloin Jyväskylän keskustan valtasi jo perinteeksi muodostunut Muotipäivät by Fashion Unit -tapahtuma. Tuona perjantaina vietettiin Muotipäivien etkoja Ravintola Vennissä, jossa näytettiin ensimmäinen kattaus upeaa syysmuotia – kuukauden takaisessa postauksessa esittelimme illan coctail- sekä bisnesstyylit Jessen ja Matiaksen yllä, jotka voit tsekata täältä. Tapahtuman pääpäivänä lauantaina kompassin lavalla oli mahdollisuus nähdä todella viihdyttäviä näytöksiä ja ihailla inspiroivaa syysmuotia paikallisten muotialan yritysten voimin, aina yhtä upean Leena Sarven johdolla. Päivän aikana lavalla nähtiin Fashion Unitin ammattimallien lisäksi myös vierailevia tähtiä, mm. kansallisbalettitähti Jaana Puupponen sekä huippumalli Juri Silvennoinen.
Meidän stailaamia malleja oli mahdollisuus nähdä kolmessa eri näytöksessä: Fall Fashion Trends 2019 -näytöksissä esittelimme neljä casualia syyslookia, Hiusnäytös By Hiussalonki Ykköset toi lavalle kuusi energistä miestä upeiden hiustyylien kera, ja ilta huipentui The Main Showhun, jossa esittelimme neljä timanttista, esimerkiksi loppuvuoden juhlallisuuksiin sopivaa juhla-asukokonaisuutta. Näiden näytöksien tyylikkäät herrasmiehet pukeutumisvinkkien kera esittelemme teille tällä kertaa.
Fall Fashion Trends 2019
Tervetuloa syksy ja ruskan värit! Fall Fashion Trends 2019 -näytöksessä esittelimme neljä edustavaa syystyyliä, jotka rakennettiin ajattoman tyylikkäistä elementeistä, mutta päivitimme klassiset tyylit tähän vuodenaikaan sopivaksi syksyn väreillä ja kuoseilla. Pue villakankaiset tai vakosamettiset housut, siisti kauluspaita ja hyvin istuva irtotakki, ja tuo kokonaisuuteen väriä ja särmää asusteilla; huiveilla, taskuliinalla sekä tyyliin sopivalla siistillä päähineellä. Mukavat, laadukkaat nahkakengät kruunaavat casualin lookin!
Voit huoletta yhdistellä erilaisia kuoseja ja värejä keskenään, kunhan kokonaisuus toimii ja näyttää tasapainoiselta. Kaiken a ja o ovat laadukkaat ja kestävät materiaalit, vaatteiden hyvä istuvuus, ja että ne ovat mittasuhteiltaan kantajalleen sopivat.
The Main Show
Muotipäivien illan viimeiseen näytökseen toimme lavalle neljä upeaa juhlatyyliä – voisiko joku näistä olla sinun seuraava juhlalook? Tämän hetken pukumuodissa sinisen ja harmaan sävyjä näkyy edelleen paljon. Kesäiset, kirkkaat asusteet vaihtuvat hieman pehmeämpiin ja hillitympiin sävyihin, mutta leikittely ja värien käyttö on edelleen erittäin suotavaa – persoona saa ja kuulukin näkyä! Erilaisilla liiveillä asuun saa ryhtiä, juhlavuutta ja arvokkuutta. Kun panostat laadukkaasta villakankaasta valmistettuun pukuun, joka on muokattu sinulle täydellisen istuvaksi, voit pukeutua siihen juhlasta ja vuodesta toiseen, ja juhlalookia on helppo muuttaa vain asusteita vaihtamalla.
Hiusnäytös by Hiussalonki Ykköset
Olemme tehneet jo useamman kerran yhteistyötä Hiussalonki Ykkösten tiimin kanssa erilaisissa näytöksissä ja juhlamessuilla, ja työskentely heidän kanssaan on ollut joka kerta erittäin antoisaa, niin kuin myös tällä kertaa – kuvat puhukoon puolestaan! Heidän näytöksessä esiintyi näyttäviä naisia sekä miehiä upeiden persoonallisten hiustyylien ja vaatteiden kera. Lämpimässä elokuisessa illassa esiintyi komeita miehiä persoonallisissa hiuslookeissaan, meidän värikkäiden shortsien ja pirteiden ruutu- sekä kukkapaitojen kera. Jos persoona saa näkyä vaatteissa, saa se näkyä myös hiustyylissä – hiuksilla on lupa revitellä!
Kiitos Fashion Unitin tiimille, tapahtuman järjestäjille sekä kaikille yhteistyötahoille, loistavasti toteutetuista Muotipäivistä – oli ilo olla mukana!
Iso käsi ja kiitos näytöksissä asujamme upeasti kantaneille malleille; Jurille, Juhalle, Tuomakselle, Emilille, Jannelle, Tonille, Henrylle, Heikille, Tonille sekä Villelle!