Muotipäivät 2019 kuvasatoa – Etkot!

In Miesten pukeutuminen, Miesten puvut, Työpukeutuminen, yhteistyö by Harri Pii

Viikko sitten viikonloppuna, 30.-31.8. Jyväskylän keskustassa vietettiin Muotipäivät by Fashion Unit -tapahtumaa jo 14. kerran, jonka aikana keskusta täyttyi inspiroivista tapahtumista sekä toinen toistaan upeammista muotinäytöksistä. Muotipäivien pääpäivää vietettiin lauantaina, jolloin kävelykadun kompassin lavalla esiteltiin muotiguru Leena Sarven johdolla ja tapahtuman yhteistyötahojen voimin inspiroivaa syyspukeutumista sekä viihdyttäviä esityksiä, ja ilta huipentui huikeaan The Main Showhun. Lavalla nähtiin Fashion Unitin tyylikkäiden ammattimallien lisäksi vierailevina tähtinä mm. kansallisbalettitähti Jaana Puupponen sekä huippumalli Juri Silvennoinen.

Muotipäivien etkoja vietettiin jo perjantaina 30.8 Ravintola Vennissä, missä esiteltiin ensimmäinen kattaus syysmuodin uutuuksia; etkoilla nähdyistä tyyleistä vastasivat meidän lisäksemme Kekäle, Lady Royal sekä Muotikuu, ja mallien kampaukset olivat Parturi-kampaamo Salon Studio M käsialaa. Stailasimme näytöksiin Fashion Unitin Jesselle sekä Matiakselle kaksi syksyistä tyyliä, joista toinen oli casual, esim. cocktailkutsuille sopiva asu ja toinen bisnekseen sopiva tyyli. Jos etkojen näytös jäi tänä vuonna väliin, niin ei hätää – nuo inspiroivat tyylit esittelemme seuraavaksi myös täällä blogin puolella.

Jessen cocktailasu

Jessen cocktailasuksi valikoitui ajattoman tyylikäs smokkikokonaisuus, joka oli päivitetty tähän päivään sopivaksi vaaleanharmaalla, persoonallisella Wilvorstin smokilla. Upean kokonaisuuden kruunasivat mustavalkoiset asusteet; musta Amanda Christensenin silkkirusetti ja valkoinen taskuliina, Eternan valkoinen smokkipaita sekä Playboyn kiiltonahkaiset mustat kengät. Tämä asu sopii miehelle, joka haluaa olla cocktail-kutsujen tyylikkäimmin pukeutunut mies!

Psst! Mitä tarkoittaa, jos kutsukortissa pukukoodina on cocktail? Cocktailtilaisuudet ovat yleensä klo 18.00 jälkeen alkavia kepeitä tilaisuuksia, esim. syntymäpäiväjuhlia, pikkujouluja ja muita iloluontoisia juhlia. Cocktailkutsujen kansainvälinen etiketti on black tie eli smoken jacket, tutummin smokki, mutta tilaisuuden luonteesta riippuen mies voi valita ylleen myös tumman puvun kepeillä asusteilla tai vaaleamman pukukokonaisuuden. Iltajuhlien ollen kyseessä kengät olisi kuitenkin hyvä olla tummat nahkakengät. Naisilla cocktailasu on yleensä lyhythelmainen mekko tai muu juhlava kaksiosainen asukokonaisuus, juhlavien kenkien kera.

Smokki Wilvorst, kauluspaita Eterna, rusetti ja taskuliina Amanda Christensen, kengät Playboy.

Wilvorstin smokissa on trendikkäät peaklabel-kaulukset.

Matiaksen cocktailasu

Matiaksen persoonallinen cocktailasu rakennettiin Cavalieren vaaleanharmaan puvun ympärille, jota piristettiin aniliininpunaisilla asusteilla; Matexin silkkirusetilla sekä taskuliinalla, yhdistettynä Eternan hillittykuvioiseen sinisävyiseen kauluspaitaan. Jalkaan valikoitui lakeripintaiset mustat Lundin nahkakengät. Vaikka kesä on kääntynyt jo syksyyn, on vaaleanharmaa puku edelleen ajankohtainen valinta, ja muotitietoinen pukee sen kanssa värikkäät asusteet.

Puku Cavaliere, kauluspaita Eterna, rusetti ja taskuliina Matex, kengät Lund.

Vaaleanharmaa puku on tyylikäs valinta moniin juhlallisuuksiin, ja se on edelleen ajankohtainen myös tulevana sesonkina.

Cavalieren harmaa puku alkaa hehkua, kun valitset asusteisiin pirteitä värejä.

Jessen businesslook

Jessen vakuuttava businesslook oli tyylikäs yhdistelmä sinisiä sävyjä ja burgundinpunaista, yhdistettynä konjakinsävyiseen nahkaan; hieno sininen puku oli Cavalieren, siniharmaa jerseypaita Eternan, ja punasävyiset silkkisolmio sekä taskuliina Amanda Christensenin. Puvuntakin alka löytyivät pirteät Helsingin Olkaimet, jotka toivat asuun persoonallista särmää. Jalkaan valikoitui Playboyn ruskeat chelseybootsit ja olalle Jesse sai Saddlerin ruskean olkalaukun.

Psst! Kuinka pukeutua tyylikkäästi ja edustavasti töihin? Lue juttumme työpaikan pukeutumisetiketeistä täältä, niin tiedät.

Puku Cavaliere, kauluspaita Eterna, solmio ja taskuliina Amanda Christensen, nahkainen olkalaukku Saddler.

Sininen, burgundinpunainen ja konjakinruskea toimivat upeasti yhdessä!

Leikkisät asusteet tuovat muuten klassiseen pukukokonaisuuteen trendikkään säväyksen!

Matiaksen businesslook

Matiaksen yllä oli yhtäaikaa edustava sekä persoonallinen, astetta rennompi bisnesasu, joka oli sekoitus toisiinsa sointuvia raikkaita sävyjä; tummansininen ja ikkunaruudullinen irtotakki sekä vaaleanbeiget puuvillahousut olivat Cavalieren, vaaleansininen puuvillapaita Eternan, beigensävyiset silkkisolmio sekä taskuliina Amanda Christensenin, ja konjakinruskeat nahkakengät Playboyn. Oscar Jacobsonin harmaanruskeassa nahkalaukussa kulkevat kätevästi mukana läppäri ja tärkeät asiapaperit.

Irtotakki ja puuvillahousut Cavaliere, kauluspaita Eterna, solmio ja taskuliina Amanda Christensen, nahkakengät Playboy, nahkalaukku Oscar Jacobson.

Upea, tyylikkääseen edustamiseen sopiva smart casual -kokonaisuus!

Laadukkaat nahka-asusteet kruunaavat tyylikkään työpukeutumisen.

Kiitos Jesse ja Matias, tyylikkäästä edustamisesta Muotipäivien etkoilla! Iso kiitos myös Johanna Soilulle ja koko Fashion Unitin tiimille sekä kaikille tapahtuman yhteistyötahoille, upeasti toteutetuista Muotipäivistä – oli ilo olla osa tätä alkusyksyn muotitapahtumaa!

Seuraavassa postauksessa esittelemme lisää stailaamiamme inspiroivia tyylejä, Muotipäivien näytöksistä lauantailta – Pysykää kuulolla!