Smokki ja äkkiä!

In Juhlapukeutuminen, Miesten puvut, yhteistyö by Harri Pii

Asiakaslähtöisyys palkitsee

Pienenä yrityksenä voimme reagoida tilanteen niin vaatiessa hyvinkin nopeasti asiakkaidemme tarpeisiin. Tämä on erityisesti korostunut korona-aikana, kun juhlia ja tilaisuuksia on jouduttu perumaan ja järjestämään uudelleen hyvinkin nopealla sykkeellä. Olemme joutuneet rajaamaan myös aukioloaikojamme puhtaasti säästösyistä, sillä koronarajoitukset haukkasivat todella suuren palan kevään ja kesän myynneistä, niiltä vuoden tärkeimmiltä myyntikuukausilta. Tästä huolimatta yrittäjämme Harri on halunnut palvella ja auttaa asiakkaitamme myös aukioloaikojen ulkopuolella, joustanut ja venynyt heidän tarpeidensa mukaan aina kuin mahdollista. Asiakaslähtöisyys, eli halu palvella asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla, onkin aina ollut yksi tärkeimmistä kilpailukeinoistamme – ilman loistavaa asiakaspalvelua ei voi olla tyytyväisiä asiakkaita, ja tyytyväiset asiakkaat mahdollistavat liiketoimintamme jatkuvuuden.

On myös hienoa huomata, että korona on saanut aikaan sen, että ihmiset ovat alkaneet enenemissä määrin arvostaa yksilöllistä ja lähellä tuotettua palvelua, jossa aidosti välitetään asiakkaan tarpeista ja toiveista – palvelua, jota hyvin usein mm. juurikin meidän kaltaisissa pienissä kivijalkaliikkeissä on tarjolla. On myös alettu ymmärtää suomalaisten pienten yritysten merkitys koko yhteiskunnan kannalta, merkittävänä työllistäjänä ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä, ja tehdä enemmän ostovalintoja myös tämän tosiasian ohjaamana.

Smokki, tuo gaalajuhlien klassikko!

Asiakaslähtöisestä palvelusta puheenollen, haluamme tässä postauksessa esitellä LämpöYkkösellä markkinointijohtajana toimivan Matti Perkkiön käynnin liikkeessämme kuukausi takaperin: oli keskiviikkopäivä, ja herralla oli pikainen tarve edustavalle gaala-asulle. Itse asiassa jopa tulipalokiire, sillä puku täytyi olla valmiina muutostöineen kaikkineen jo aikaisin seuraavana päivänä, jotta se kerkesi miehen matkaan Helsingissä 28.8.2020 järjestettyyn Creator Awards Finland -YouTube-Gaalaan. Perkkiö oli CAF-Gaalassa ehdolla ”Vuoden Yrittäjä” -kategoriassa hänen ja LämpöYkkösen luotsaaman LämpöTube-kanavan johdosta.

Matti Perkkiön ja LämpöYkkösen luotsaamalla LämpöTubella on jo yli 234 t. tilaajaa YouTubessa. LämpöTube on loistava esimerkki siitä, kuinka videoita voidaan hyödyntää kekseliäällä tavalla osana yritystoimintaa.

Matille löydettiin täydellisen tyylikäs juhla-asu, smokki, tuo gaalajuhlien klassikkopuku, ja siihen vaadittavat mittamuutokset vaatturimme teki sovitusti jo seuraavaksi päiväksi. Lopputulema oli molemmille osapuolille paras mahdollinen: liikkeestämme poistui erittäin tyytyväinen – ja juhlissa takuulla tyylikäs – asiakas! Matin tapaus on esimerkki siitä, että emme halua vain myydä miesten vaatteita, vaan haluamme sen lisäksi tarjota asiakkaalle kokemuksen siitä, että aidosti välitämme hänen toiveista ja tarpeista, ja että hän voi luottaa asiantuntijuuteemme kaikissa miesten pukeutumiseen liittyvissä asioissa.

Matti tarvitsi CAF-gaalaan asun, jossa näyttää edustavalta ja tyylikkäältä. Smokki on gaala-asujen klassikko, johon kuuluu etiketin mukaiset asusteet sekä kiiltävänahkaiset mustat nauhakengät. Matin smokki Cavaliere, smokkipaita ja -vyö sekä rusetti Matex, lakerikengät Playboy Shoes.
Tyytyväinen asiakas on yrityksemme paras käyntikortti. Vuokrattava smokki oli Matin tapauksessa se paras valinta.
Jotta lahje asettuu kengän päälle oikealla tavalla, täytyy se lyhentää/pidentää oikeaan mittaan. Kaikki vaatteiden oikeanlaisen istuvuuden kannalta tarvittavat mittamuutokset teemme omassa ompelimossamme, ammattitaitoisen vaatturimme toimesta.
Tyytyväinen asiakas palaa aina takaisin

Lopuksi haluamme antaa puheenvuoron Matille itselleen: kuinka kaikki sujui asiakkaan näkökulmasta käsin katsottuna? Arvostamme miehen kokemusta, sillä hän jos kuka tietää työnsä puolesta, mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen, asiakkaan tarpeet huomioiva asiakaspalvelu – myös LämpöTuben tavoitteena on tuottaa seuraajilleen, sekä kaikille energiatehokkaista lämmitys- ja viilennysratkaisuista kiinnostuneille hyödyllistä sisältöä, viihdyttävällä tavalla videoiden muodossa.

Creator Award Finland eli CAF kokosi tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteen YouTuben kiinnostavimmat, puhutuimmat ja vaikuttavimmat persoonat, 21 eri kategoriassa. Kuvassa Matti Perkkiö oikealla.

”Juhlat tulossa ja kaapista ei löydy mitään sopivaa vaatetusta! Kuulostaako tutulta? Olen aina ajatellut, että tämä on enempi naisten haaste, mutta on se näköjään sama homma miehilläkin. Minulle nimittäin tuli täysin yllättäen kutsu sinne Youtube Gaalaan ja ohjeissa luki, että ”et voi ylipukeutua, tuomareilla on smokki…” No eihän mun kalustossa mitään smokkia ollut. Joku perus puku löytyi, mutta eihän sitä voinut laittaa.”

”Tilanteesta alkoi muodostua pieni päänvaiva, kun juhliin oli enää muutama päivä jäljellä. Jostakin muistin uumenista sitten yhtäkkiä välähti, että olin kerran pari vuotta sitten käynyt sellaisessa oikeassa miesten vaatetusliikkeessä ja tutustunut herrasmieheen, joka saattaisi voida auttaa. Edustava puku piti olla valmis ja mitoissa jo seuraavana päivänä, ja olin todella epävarma, että mitenköhän tässä käy. No, se onnistui ja sain kaiken lisäksi todella hyvää palvelua. PS. Varoitus. Siihen liikkeen uudelle sohvalle kun istuu niin saattaa Harrin kanssa jutustellessa mennä yllättävän pitkään. Iso kiitos Harri ja Vaatetusliike Aaron’s!”

CAF-Gaalan kolmen kärki ”Vuoden Yrittäjä” -kategoriassa vasemmalta: Matti Perkkiö/LämpöTube, kategorian voittaja Jooel Vatanen sekä Mikko Merelä/Timpurilta Talo.
”Vuoden Yrittäjä” -kategorian TOP 3 ehdokkaat sekä voittajan palkitseminen.

Vielä kerran isosti onnea ehdokkuudesta Matti Perkkiö, LämpöYkkönen & LämpöTube – seuraavaan kertaan!

P.S. Sanotaan, että video on tämän ajan tehokkain vaikuttamisen työkalu. Oletko kiinnostunut niiden teosta? Klikkaa Digitrainerin sivuille ja lue aiheesta lisää!