Olemme aina halunneet tuoda blogissamme esille myös muita pieniä paikallisia toimijoita, jotka tekevät töitä hyvien asioiden parissa – uskomme vahvasti ajatukseen, että yhteistyössä on voimaa. Näinä haastavina aikoina, kun koronapandemia kurittaa yhteiskuntaa ja monia meitä yrityksiä isolla kädellä, on toistemme tukeminen ja auttaminen, tavalla tai toisella, erityisen tärkeää.
Joten, kun Muurame Oopperan Janne Isoaho ehdotti pienimuotoisen yhteistyöpostauksen tekemistä heidän tulevan esityksen tiimoilta, ei asiaa tarvinnut edes miettiä: saimme Muupperan riveistä kaksi edustavaa herrasmiestä esittelemään Aaron´sin syksyn uutuusvaatteita, ja mukavasta stailauspäivästä jäi muistoksi inspiroivia asukuvia, joita esittelemme teille tässä postauksessa. Lisäksi saimme mahdollisuuden kertoa teille, arvoisat blogimme lukijat, pari sanaa Muupperasta ja heidän tulevasta projektistaan, koomisesta pienoisooppera The Zoosta, jonka ensi-iltaa vietetään 9.11.2020 Muuramesalissa.
Muuppera kajahtaa Muuramesta!
Mikä sitten on Muuppera? Muurame Ooppera ry eli Muuppera on reilu vuosi sitten perustettu teatteriyhdistys, joka haluaa tarjota esiintymis- ja kehittymismahdollisuuksia uransa alussa oleville laulajille, musiikinopiskelijoille sekä harrastajille, mutta antaa myös jo edistyneemmille harrastajille mahdollisuuden päästä kokeilemaan taitojaan oopperan parissa. Yhdistys kuvailee yhdeksi tavoitteekseen myös ”tuoda oopperaa ja klassista musiikkia helpommin saataville sekä tehdä tapahtumista helpommin lähestyttäviä.” Muuppera tekee lisäksi yhteistyötä Muuramen ja Jyväskylän seurakunnan kanssa, ja jos haluat tapahtumaasi musiikkia, esiintyvät he myös tilauksesta.
Kommelluksia ja dramatiikkaa
Mistä Muupperan ihka ensimmäinen oopperateos sitten kertoo? The Zoo on Arthur Sullivanin säveltämä ja B. C. Stephensonin kirjoittama koominen pienoisooppera, jota ei ole tiettävästi koskaan aiemmin esitetty Suomessa. ”Oopperan tapahtumat sijoittuvat nimensä mukaisesti eläintarhaan, jossa kutkutellaan nauruhermoja, mutta toisaalta ei vältytä myöskään dramaattisilta juonenkäänteiltä. Teoksessa nivoutuvat yhteen kahden pariskunnan suhteet kommellusten, lemmenluritusten ja väärinymmärrysten vyyhdissä”, kuvaillaan esitystä Muupperan sivuilla.
Esitys kestää noin 45 minuuttia, eikä siinä ole väliaikaa. Kuulostaakin kaikin puolin viihdyttävältä ja helposti lähestyttävältä esitykseltä – myös ensikertalaisten näkökulmasta katsottuna tämä jos mikä voisi olla hyvä ensipuraisu oopperan ihmeelliseen maailmaan.
Luota klassikoihin!
Oopperan eläimellisistä tunnelmista siirtykäämme seuraavaksi kuvissa esiintyvien tyylikkäiden stailauksien pariin. Me uskomme vahvasti klassikoiden voimaan: ajattoman tyylikkäät, hienolaatuisista materiaaleista valmistetut ja kantajalleen oikealla tavalla istuvat vaatteet toimivat vuodesta toiseen, ja ne on helppo päivittää vuodenaikaan sopivaksi tuomalla asuihin trendikkäitä värejä ja kuoseja esim. asusteiden tai yksittäisten vaatehankintojen avulla. Tämä on myös eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta katsottuna se paras ja vastuullisin tapa pukeutua. Myös Muupperan herroille stailatuissa smart casualeissa asukokonaisuuksissa näkyy klassisen tyylikkäitä linjoja, joita on höystetty sesongin herkullisimmilla väreillä.
Kumman herrasmiehen syyslook säväyttää enemmän?
Jannen look: Vihreän ja sinisen kultainen liitto!
The Zoossa Carboyn roolissa esiintyvän Janne Isoahon asussa yhdistyy syksyn trendikkäimpiä värejä ja kuoseja: klassisen tyylikkäät ruudulliset Alberton puuvillachinot, Eternan sinisävyinen medaljonkikuvioinen kauluspaita, Amanda Christensenin vinoraidallinen solmio sekä kukallinen taskuliina, Cavalieren vihreänsävyinen irtotakki sekä Playboyn tummanruskeat nahkakengät näyttävät upealta hyväryhtisen Jannen yllä.
Lookin kruunaavat Van Gilsin hienolaatuinen beige villakangastakki, Amanda Christensenin silkkihuivi sekä Stetsonin skarppi tummanvihreä villahattu. Fiftarihenkinen kokonaisuus on ajattoman tyylikäs, mutta samalla todella trendikäs!
Heikin look: Leikkisä ja särmä!
Thomaksen roolissa nähtävän Heikki Niinisen asukokonaisuus rakennettiin myös erittäin ajankohtaisten värien ympärille: Alberton vaaleanruskeat ruutuchinot, Eternan vaaleansininen kukkapaita, Cavalieren vaaleansininen irtotakki, Stetsonin ruskea villahattu ja samaa sävyä toistava kukkakuvioinen Amanda Christensenin taskuliina, sekä koko asukokonaisuuden ehdottomana piristysruiskeena toimiva saman merkin keltainen, kaulan ympärille kiedottu ascot-huivi, näyttävät Heikin yllä todella hyvältä.
Muutoin vaaleansävyinen look saa kaivattua särmää mustasta Cavalieren villakangastakista, mustista Playboyn nahkakengistä sekä tummansävyisestä Amanda Christensenin silkkihuivista. Tämän asun kanssa et takuulla jää seinäruusuksi, vaan keräät ihailevia katseita!
Ota koppi tyylivinkeistä ja tilaa liput syksyn viihdyttävimpään esitykseen – näin toimimalla tuet myös arvokkaalla tavalla pienen paikallisen yhdistyksen toimintaa. Muuramen kunnan ohjeistuksen mukaisesti esitykseen myydään vain 100 lippua per esitys, joten koronapandemian edellyttämät turvavälit toteutuvat hyvin muutoin 230-paikkaisessa Muuramesalissa.
Iso kiitos ja kumarrus postauksen tyylikkäille malleille, Janne Isoaholle ja Heikki Niiniselle, ja paljon tsemppiä The Zoon esityksiin!
P.S. Ota Muuppera seurantaan Facebookissa sekä Instagramissa, niin näet yhdistyksen tuoreimmat kuulumiset ja pääset haistelemaan tunnelmia mm. The Zoon harjoituksiin!