Tyylikkäänä vanhojen tansseissa

In Juhlapukeutuminen, Vinkit & ohjeet by Harri Pii

Artikkeli päivitetty 16.01.2023.

Vanhojen tanssit lähestyvät ja monissa perheissä pohditaan jo kuumeisesti oman tanssivan nuoren asuvalintaa. Vuonna 2023 vanhojen tanssit järjestetään lukiosta riippuen pääsääntöisesti 16.-17.2. Myös juhlapäivän ohjelma sekä kesto vaihtelevat aina lukion ja paikkakunnan mukaan. Mitkä sitten ovat nämä paljon puhutut vanhojen tanssit ja kuinka silloin kuuluisi pukeutua? Tässä lyhyt historiikki vanhojenpäivästä sekä vinkit siihen, kuinka perheen juhliva nuorimies pukeutuu tuolloin tyylikkäästi.

Ensimmäiset tanssit jo 1920-luvulla

Vanhojen tansseissa juhlien päätähtiä ovat lukion tokaluokkalaiset ja juhla on kuvainnollinen siirtymä koulun vanhimmiksi abiturienttien jäätyä lukulomalle. Juhla on täysin suomalainen, vaikkakin mm. USA:ssa, Kanadassa, Englannissa ja Australiassa järjestetään tanssiaisia, yläasteen ja lukion päättäjäisten yhteydessä. Vanhojen tanssien historia ulottuu 1920-luvun Helsinkiin ja Norssin lukioon, jossa tansseja tanssittiin ensin satunnaisesti. 1950-luvulla tapa levisi myös muualle Suomeen ja 1970-luvulla juhla vakiintui osaksi lukioiden opetussuunnitelmaa, jolloin vanhojen tansseista tuli jokavuotinen perinne. Perinteiden mukaisesti juhlapäivän iltana tanssijat kokoontuvat viettämään yhdessä iltaa ja tässä vaiheessa asut voivat vaihtua tanssiaispukuja kevyempiin.

Alun perin tapahtuman tarkoituksena oli pukeutua vanhoihin asusteisiin ja näyttää vanhukselta – puvut ja frakit löytyivätkin usein isovanhempien vaatekaapeista. 1970-luvulla juhlan pukukoodi vakiintui ja pojat pukeutuivat yleensä sakettiiin, smokkiin tai frakkiin, mutta myös historiallisia pukuja tai teatteriasuja nähtiin. Tytöt pukeutuivat sen sijaan tanssiin soveltuvaan leveähelmaiseen iltapukuun tai cocktail-asuun. Myös asusteet ja kampaukset kuvastivat vanhaa aikaa, pitkine käsineineen ja hienostelevine hattuineen.

Vuosien saatossa vanhojen tanssien pukeutuminen on muuttunut suuresti ja vain harva pukeutuu vuokrattuun ja perinteekkäiseen vanhojen pukuun. Nykyään tyyli lähentelee Yhdysvaltojen tanssiaisia, sillä asuvalinnat ovat lähempänä gaalapukeutumista ja varsinkin tyttöjen päällä nähdään hyvin nykyaikaisia pukuja. Hyvän läpileikkauksen vanhojenpäivien pukeutumisesta 1950-luvulta tähän päivään löydät MTV:n artikkelista. Vaikka pukeutumistyyli on vuosien saatossa muuttunut, on juhlapäivän tanssit edelleen pääsääntöisesti vanhoja salonkitansseja, 1900-luvun muotitansseja sekä 1920- ja 1930-luvun tansseja.

Miesväen pukeutuminen

Vanhojen tansseissa ei siis ole tiukkaa pukeutumisetikettiä, vaan asut voivat olla hyvinkin vapaamuotoisia. Poikien asuina yleisimmät ovat kuitenkin smokki, frakki tai musta puku. Myös sakettia tai tummaa pukua käytetään sekä näyttäviä teatteriasuja, joskin harvemmin. Moni haluaa panostaa juhlaan kunnolla ja pukeutua mahdollisimman juhlavasti, kun siihen on kerrankin mahdollisuus. Frakkien ja smokkien vuokraus on hyvin yleistä ja suositeltavaakin, sillä kasvavalle nuorelle miehelle on usein turha hankkia harvemmin käytettävää ja arvokasta frakkia tai smokkia vielä tässä ikävaiheessa – paitsi jos frakille löytyy myöhemminkin käyttäjiä suvun nuorten miesten keskuudessa. Lue lisää aihetta käsittelevästä postauksestamme täältä.

Vanhojenpäivänä on lupa pukeutua juhlavasti. Rusetit Matex.

Frakki on korkea-arvoisin pukukokonaisuus, joten jos valitset sen vanhojenpäivän asuksi, olet takuulla tyylikäs ja keräät ihastuneita katseita. Frakkiin kuuluu musta hännystakki, mustat housut, valkoinen frakkipaita tai frakkivyö, frakkiliivi, rusetti, valkoinen taskuliina sekä mustat kiiltonahkaiset kengät. Vaikka frakki on hyvin tarkkaan määritelty asukokonaisuus, jotkut haluavat korvata taskuliinan vanhojen päivänä värilliseen versioon, ja se heille suotakoon. Frakki tulee olla sopiva mittasuhteiltaan ja puettu oikein, jotta se näyttää tyylikkäältä ja istuu hyvin. Tässä kattava Aaron’sin tietopaketti siitä, kuinka frakki puetaan oikeaoppisesti. Oikean frakin löytäminen ja muokkaaminen kantajalleen sopivaksi onnistuu parhaiten asiansa osaavassa vaatetusliikkeessä, ammattitaitoisen myyjän opastuksella.

Psst! Meiltä Aaron’silta saat frakkien ja smokkien vuokraukset kenkineen, tervetuloa sovittelemaan! Olethan liikkeellä hyvissä ajoin, jotta sopiva juhlapuku löytyy ja siihen keretään tehdä tarvittavat muutostyöt vaatturimme toimesta.

Meiltä saat frakkikokonaisuudet omaksi tai vuokralle. Kuvan frakki Kaleva. Paita, liivi ja rusetti Matex, kengät Lund.

Frakkiin kuuluu pique-kuosillinen paita, liivi ja rusetti.

Jos nuori haluaa pukeutua juhlavasti smokkiin eli ”tupakkatakkiin”, on se väriltään musta tai tummansininen. Juhlavaa silkkikauluksista smokkia käytetään yhdessä smokkipaidan, solmukkeen sekä silkkivyön tai liivin kanssa. Riippuen tilaisuudesta, rusetti voi olla myös muu kuin musta, kuten esimerkiksi vanhojenpäivänä.

Kuvan smokki Kaleva, smokkipaita Stenströms, rusetti ja taskuliina Amanda Christensen, kengät Lund.

Musta puku ja valkoinen paita rusetin sekä taskuliinan kera on myös tyylikäs ja juhlava valinta vanhojenpäivän asuksi. Kun puku on laadukas, istuu hyvin ja siihen on tehty tarvittavat muokkaukset, on se todella mukava myös tanssiaisasuna, antaen kantajalleen roppakaupalla lisää ryhdikkyyttä.

Kuvan musta puku Oscar Jacobson, paita Stenströms, Rusetti ja taskuliina Amanda Christensen, kengät Sand.

Kultaiset asusteet tuovat mustaan pukuun nuorekkuutta ja arvokkuutta. Puku Oscar Jacobson, paita Stenströms, kultainen rusetti ja taskuliina Matex.

Vanhojenpäivänä on erittäin tärkeää pukeutua laadukkaisiin kenkiin: tanssikengän tulisi olla tukeva, hyvin istuva ja sileäpohjainen nahkakenkä. Suositeltavaa olisi ”ajaa kenkä sisään” hyvissä ajoin ennen juhlapäivää, jolloin se on muovaantunut mukavaksi ja tanssin askeleet onnistuvat ilman hankaumia. Huolehdithan myös, että juhlapäivän sukat on laadukkaat, hiertämättömät ja tarpeeksi pitkävartiset, jotta ne pysyvät jalassa myös vauhdikkaampien tanssien pyörteissä – ja että vältyt ikäviltä hiertymiltä.

Meiltä löytyy laadukkaita nahkakenkiä, eri tyyleille. Kengät vasemmalta Sand, PBO, Playboy, Sand ja PBO.

Moni nuorimies haluaa valita tanssipartnerin iltapuvun sävyjä oman pukunsa asusteisiin. Tämä ei ole millään tavalla etikettiin kirjoitettua, mutta toki halutessaan asut voivat olla yhteneväiset. Meiltä Aaron’silta löytyy erittäin runsas sävyvalikoima erilaisia rusetteja, solmukkeita ja taskuliinoja.

Sinisävyiset rusetit Matex, sidottava rusetti Amanda Christensen.

Myös tummaa pukua, eli tummansinistä tai tummanharmaata pukukokonaisuutta, tapaa nykyisin vanhojen tansseissa nuorten miesten yllä. Valkoinen kauluspaita on aina juhlava, klassinen ja varma valinta, johon on helppo yhdistellä muita värejä. Tänä päivänä asuun voi valita värejä hyvinkin vapaasti oman (tai tanssiparin) maun mukaisesti.

Kuvan tummansininen puku Cavaliere, paita Stenströms, solmio ja taskuliina Amanda Christensen.

Violetin sävyiset solmiot ja sidottavat rusetit Amanda Christensen sekä Matex, kauluspaita Stenströms.

Mies, tervetuloa asiantuntevaan ja ammattitaitoiseen liikkeeseemme: meiltä löydät kaiken tarvittavan päästä varpaisiin myös vanhojen päivän juhlallisuuksiin! Meidän kauttamme voit myös vuokrata frakki- ja smokkikokonaisuudet vanhojenpäivää varten – Tervetuloa sovittelemaan!

Aaron´s sijaitsee Jyväskylän kävelykadulla, osoitteessa Kauppakatu 18. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Huom! Postaus on julkaistu ensimmäisen kerran tammikuussa 2017, jonka vuoksi kaikkia kuvissa esiintyviä tuotteita ei ole enää saatavilla.